Business Kangasala Oy:n tiedote yrityksille 30.4.2020

Toimitusjohtajan tervehdys

Yrittäjyys on taitolaji, joka vaatii sisua. Tänä keväänä tuota sisua on vaadittu tavallista enemmän, kun korona on tehnyt lähes jokaisesta yrittäjästä lomakkeiden täyttämisen supersankarin. Hallituksen tukitoimet ovat olleet mittavia, mutta samalla yrittäjiltä on vaadittu uudenlaista osaamista koronatukiviidakosta selviämiseen.

Kunnille lankesi tässä tukikampanjassa rooli yksinyrittäjien tuen jakamisessa. Olemme elinkeinyhtiössä ehtineet käsitellä reilut sata hakemusta yhdessä viikossa, jonka jälkeen ne ovat menneet kaupungin päätöksentekoon. Osa onkin jo saanut rahat tililleen. Palvelussa ei ole ruuhkaa, mutta lisäselvityspyynnöt hidastavat jonkin verran päätöksentekoa. Kaikki Pirkanmaan kunnat käyttävät samaa hakujärjestelmää ja teemme tiivistä yhteistyötä sen eteen, että kaikki hakijat saisivat yhdenmukaista tietoa kriteereistä ja puhelinneuvontaa yhdestä numerosta.

Korona muutti myös Business Kangasala Oy:n kevään ja kesän suunnitelmat. Kaikki yrittäjille suunnatut tapahtumat sekä matkailutapahtumat on peruttu. Osa tulee ulos virtuaalisina ohjelmina, mutta yrittäjien henkilökohtaista verkostoitumista ei voi netissä korvata. Odotamme siis tapaavamme teidät livenä, kun tämä eristys päättyy. Koronatilanteen vuoksi järjestelimme uudelleen toimenkuviamme siten, että kaikki ovat osallistuneet kriisin hoitoon puhelinpalvelussa, hakemusten neuvonta- ja täyttöapuna, tiedottamisessa ja tukiasioissa. Konkreettinen apu yrittäjille on tässä hetkessä ollut tarpeen.


Me täällä Business Kangasalla olemme olemassa juuri sinua varten. Pyrimme auttamaan kaikissa yritystoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Kangasalla on sitkeitä ja taitavia yrittäjiä, olemme ylpeitä teistä. Yhdessä tästä selvitään!

Päivi Kuusivaara, toimitusjohtaja
Business Kangasala Oy


Yksinyrittäjän avustus haettavissa

Yksinyrittäjän avustus on 2000 euron suuruinen kertakorvaus, joka voidaan myöntää koronavirusepidemiasta johtuvaan heikentyneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Avustusta haetaan sähköisesti osoitteessa tukialusta.fi ja liitteiksi tarvitaan viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus, verovelkatodistus sekä selvitys myyntituottojen yli 30 prosentin romahtamisesta. Kangasalla avustushakemukset käsittelee elinkeinoyhtiö Business Kangasala Oy ja päätökset tekee Kangasalan kaupunki. Puhelinneuvonta: 03 5656 5040. Lisätietoja täällä.


Kehittämisrahoitusta koronatilanteessa

1-5 hlöä työllistäville

Yli 6 hlöä työllistäville

ELY-keskuksesta myönnettävää Yrityksen kehittämisavustusta koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä voivat hakea kaikki yritysmuodot. Myös yksityiset elinkeinoharjoittajat, jotka työllistävät yhden tai enemmän. Avustus on tarkoitettu yrityksille, joiden liiketoiminta on koronaviruksen vuoksi tilapäisesti vaikeutunut tai vaikeutumassa, mutta yritys pyrkii uudistumaan ja vahvistamaan osaamistaan.  Avustusta myönnetään tilanneanalyysin tekemiseen tai kehittämistoimenpiteisiin. Lisätietoja...

Business Finlandista myönnettävää Liiketoiminnan kehitysrahoitusta häiriötilanteissa voivat hakea pk-yritykset (oy, oyj, ay, ky, osk) sekä midcap-yritykset (oma tai konsernin liikevaihto enint. 300 M€), joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoituksen avulla yritys voi kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja, mutta se ei korvaa menetetystä myynnistä aiheutuneita tappioita. Rahoitusta on saatavilla kahta erilaista: esiselvitys ja kehittämisrahoitus. Lisätietoja...


Eurot kiertoon Kangasalla!

Hyppää mukaan Eurot kiertoon Kangasalla -kampanjaan!  

Business Kangasala Oy ja Kangasalan kaupunki haluavat tukea kampanjalla paikallisia yrityksiä. Seuraa kampanjan Facebook-sivua ja tarjoamistasi palveluista voit ilmoittaa sähköpostitse: paivi.kuusivaara@businesskangasala.fi


Kangasalan Sanomien toimituksen vieressä sijaitsevalle Jidoka Technologies Oy:n tienvarsinäytölle voit lähettää mainoksesi (yksi vaakasuora kuva, tarkka resoluutio 1152 x 512) sähköpostiin: support@jidoka.fi


Hyödyllistä tietoa yrittäjille


Seuraa Business Kangasalan tiedotusta

Jaamme aktiivisesti ajankohtaista tietoa yrittäjille sosiaalisen median kanavissamme. Ota seurantaan Business Kangasala Oy:n kanavat oheisista linkeistä:

Huomasithan koronakyselymme? 

Lähestyimme Kangasalan yrittäjiä 23.4.2020 sähköpostitse kyselyllä, jolla halusimme kartoittaa, millainen tilanne yrityskentällä koronatilanteessa on. Jos et ole vielä vastannut, voit sen tehdä täällä. Vastaaminen vie aikaa vain muutamia minuutteja ja se tapahtuu täysin anonyymisti. Tuloksia julkaisemme ensi viikolla!

Business Kangasala Oy viestii aktiivisesti 


Senni Jalonen, markkinointisihteeri
Business Kangasala Oy


Business Kangasala Oy
businesskangasala.fi
info@businesskangasala.fi
Kunnantie 1, 36200 Kangasala

Tietosuojaselosteemme