|
Kotkan-Haminan seutu tarjoaa tulevaisuuden ratkaisuja energiatalouden murrokseen
|
Seutufoorumin teemana oli tänä vuonna Kotkan-Haminan seudun talous- ja energianäkymät. Tilaisuudessa esiteltiin Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston raportti: ”Itä-Kaakko vetylaakso” ja kuultiin selvitysmies, kenraaliluutnantti (res.) Arto Rädyn katsaus energia- ja turvallisuuspolitiikan kytkennöistä. Ohjelmassa oli myös kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkäsen sekä seudulla toimivien energiayhtiöiden edustajien, asiantuntijoiden sekä päätöksentekijöiden puheenvuoroja alueen talous- ja energianäkymistä.
”Kymenlaakso on aina toiminut edelläkävijänä rakennemuutokseen sopeutumisessa ja uusien ratkaisujen löytämisessä”, totesi Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Pasi Holm esitellessään Kotkan-Haminan seutufoorumiin osallistujille seudun tulevaisuuden näkymiä.
|
|
|
|
Kaakon Kokka -hankkeen avulla faktaa ja vinkkejä työnantajalle ulkomaalaistaustaisen palkkaamiseen
|
Kaakon Kokka – Kansainväliset työyhteisöt ja osaajat Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa -hankkeessa on parin vuoden ajan Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kehittämisyhtiöiden, oppilaitosten ja Kouvolan kaupungin yhteisvoimin vastattu yritysten ja ulkomaalaistaustaisten osaajien tarpeisiin sekä työntekijäpulan ja kohtaanto-ongelman aiheuttamiin haasteisiin erilaisin valmennuksin ja tietoiskuin.
Ennen hankkeen päättymistä, 31.10.2022, Cursorissa haluttiin nopeasti reagoiden tukea myös Ukrainan sodan aiheuttaman muuttoliikkeen takia seudullemme saapuneiden ukrainalaisten työnhakua sekä antaa työnantajille konkreettista tietoa ulkomaalaistaustaisten henkilöiden palkkaamisesta. Erityisesti ukrainalaisille räätälöidyille tilaisuuksille nähtiin tarvetta, sillä heidän lähtökohtansa työnhaulle poikkeaa hyvin paljon esim. ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden tai työn perässä maahan muuttaneiden tilanteesta.
Osana Kaakon Kokka -hankkeen toimenpiteitä Cursor järjesti paikallisten yhteistyökumppaniensa kanssa kaksi infotilaisuutta. Ensimmäinen tilaisuus ”Ukraina-tietoisku – faktaa ja vinkkejä työnantajille ulkomaalaistaustaisen palkkaamiseen” järjestettiin 18.10. Kotkassa Eagle-talolla ja toinen ”Kuinka päästä alkuun työnhaussa – info Suomessa tilapäistä suojaa saaville ukrainalaisille” 20.10. Haminan Raatihuoneella.
|
|
|
|
Rakkautta täytteeseen, voikreemiä kuorrutukseen
|
Loviisalainen Sini Meinola vaihtoi taloushallinnon tehtävät leipomoalan yrittäjyyteen.
Suomalaista musiikkia juhlistetaan tietenkin Sinfonialeivoksella.
Loviisalaisen Kakkupihan yrittäjä, 47-vuotias leipuri -kondiittori Sini Meinola valmistautuu syksyn mittaan esittelemään jo aiemmin suunnittelemansa Sinfonialeivoksia ja -kakkuja. Viimeistään kahdeksas päivä joulukuuta, kun vietetään Suomalaisen musiikin päivää, Kakkupihalta saa tilata Sinfonialeivonnaisia.
Meinola kertoo, että Sinfonialeivonnaiset sisältävät omenaa, viskiä ja kinuskia, jotka olivat kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen (8.12.1865-20.9.1957) suosikkiaineksia leivonnaisissa.
Sinfonialeivonnaisten tekeminen on hieman haastavaa, mutta mielenkiintoista, koska siinä oman luovuuden voi yhdistää valmiiseen teemaan, Meinola kertoo.
Teksti ja kuva: Ville Vanhala
|
|
|
|
Maarit vie yrittäjyyskasvatusta oppilaitoksiin
|
Nuori yrittäjyys aluepäällikkö Maarit Koverola on työskennellyt Cursorilla yrittäjyyskasvatuksen parissa vuodesta 2008 asti. Tällä hetkellä Maaritin työ jakaantuu kahteen osaan: Nuori yrittäjyys ry:n yrittäjyyskasvatukseen sekä erilaisiin yrittäjyyteen ja yrittäjyyskasvatukseen liittyviin projekteihin. Nuori yrittäjyys ry eli NY on yrittäjyyskasvatusjärjestö, joka tarjoaa lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoja tukevia ohjelmia kouluille ja oppilaitoksille. Maaritin yksi keskeisimmistä työtehtävistä on viedä järjestön maksuttomia ohjelmia ja oppimateriaaleja eri oppiasteiden käyttöön Kymenlaaksossa ja Loviisassa, sekä toteuttaa toimintaa kehittäviä projekteja.
NY-toimintaa on yli sadassa maassa, mutta Suomen erikoisuutena on Suomessa rakennettu pedagoginen polku, joka kattaa yrittäjyyskasvatuksen eskarista maisteriksi asti. Jokaiselle oppiasteelle on rakennettu opetussuunnitelmien mukaisia yrittäjyyskasvatusohjelmia, joita koulut voivat omassa opetustoiminnassaan hyödyntää, Maarit kertoo.
Teksti ja kuva: Sini Immonen, Sini.zen Oy
|
|
|
|
Uusiutuva energia ja vetytalous – Energiasiirtymästä avaimet teollisuuden tuleville menestystekijöille
|
Kymenlaakson perinteiset vahvuudet, teollisuus ja logistiikka, luovat erinomaiset edellytykset myös alueen tulevaisuuden menestystekijöille. LUT-yliopiston tuoreen selvityksen mukaan Itä- ja Kaakkois-Suomessa tuotettu uusiutuva sähkö ja vihreä vety olisivat avaimet alueen teollisuuden merkittävään kasvuun.
Selvitystyö nostaa esille alueen erinomaiset mahdollisuudet kehittyä merkittäväksi vetytalouskeskittymäksi, vetylaaksoksi, jota tukee myös alueen maailmanluokan osaaminen sekä mittava tuuli- ja aurinkoenergian potentiaali.
|
|
|
|
Yrittäjä, älä jää taloushuolissasi yksin!
|
Yrittäjän talousapu on valtakunnallinen palvelukokonaisuus, joka tarjoaa apua ja neuvontaa talous- ja maksuvaikeuksissa oleville pk-yrittäjille ja yrityksille. Palvelu koostuu valtakunnallisesta puhelin- ja verkkopalvelusta ja niitä tukevista alueellisista palveluista.
Cursor on liittynyt osaksi tätä valtakunnallista Yrittäjän talousapu -verkostoa, jolle alueen avuntarvitsijat ohjataan valtakunnallisesta palvelusta. Toki Cursorin asiantuntijoihin voi ottaa myös suoraan yhteyttä puh. 0401902555 tai yritysneuvonta@cursor.fi.
Yrittäjä, tule mukaan Yrittäjän talousavun ja Suomen Yrittäjien maksuttomiin koulutuksiin! Suomen Yrittäjät ja Yrittäjän talousapu järjestävät yrittäjille koulutuksia verkossa. Koulutukset ovat maksuttomia ja avoimia kaikille yrittäjille.
Talousavun yhteystiedot
• suomeksi ma–pe klo 9–16.15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm)
• på svenska to kl 9–16.15 0295 024 881 (pvm/mpm)
• In English Mon.–Fri. 9–16.15 0295 024 882 (pvm/mpm)
Yrittäjän talousapu - Yrittäjän talousapu - ELY-keskus
|
|
|
|
|
Majoitusmyynnin uusi ennätys!
|
Hyviä uutisia! Juuri julkaistut syyskuun matkailutilastot kertovat, että seutumme majoitusmyynti on tänä syksynä kohonnut uuteen ennätykseensä!
Syyskuun aikana seudullamme yövyttiin 37 000 kertaa. Yöpymiset lisääntyivät syyskuun aikana 39% verrattuna edellisvuoden syyskuuhun. Se on tähän saakka suurin mitattu syyskuun yöpyjien määrä seudulla. Rekisteröity majoitusmyynti kasvoi niin ikään uuteen huippuunsa syyskuun 2,3 miljoonalla eurolla. Hyvä me!
|
|
|
|
Tehdään yhdessä seutuamme tunnetuksi
|
Lähetämme noin kerran kuukaudessa matkailijoille uutiskirjeen, jossa kerromme muutaman ajankohtaisen tärpin seudun ajankohtaisista matkakohteista. Kirjeen linkeistä matkailija tulee verkkosivuillemme, josta löytyy kattavasti seudun palvelutarjontaa.
Katso alla olevasta linkistä edellinen matkailijan uutiskirjeemme. Sen lopussa on linkki, josta kirjeen voi tilata omaan sähköpostiin. Jaathan sinäkin tietoa uutiskirjeestämme eteenpäin verkostoillesi ja asiakkaillesi. Tehdään yhdessä seutuamme tunnetuksi!
|
|
|
|
Sotealan yrittäjyys tänään ja huomenna
|
Cursor järjestää 15.11. infotilaisuuden sotealan yrittäjyyteen liittyvistä asioista.
Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyteen liittyy paljon haasteita ja lupaviidakkoa. Kuinka syvälle lupaviidakkoon joutuu yrittäjä sukeltamaan ja mitä yritysmuoto vaikuttaa lupaviidakon poluilla. Oman hämmennyksensä tuo vuodenvaihteessa tapahtuva hyvinvointialueiden aloittaminen. Mitä tämä vaikuttaa yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön ja miten yrittäjä voi tarjota palveluitaan hyvinvointialueen ostopalveluihin.
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan sotealan yrittäjyydestä ja tulevan hyvinvointialueen näkymistä.
AIKA: Tiistai 15.11. klo 13.00-16.00
PAIKKA: Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka / Auditorio
tai etänä (striimaukseen ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ennen tapahtumaa)
Ohjelma klo 13.00 Tervetuloa, Elina Reijasalo, Cursor
klo 13.05 Matkalla hyvinvointialueelle Nina Brask ja Harri Hagman Kymenlaakson hyvinvointialue
klo 13.55 Yrittäjän puheenvuoro, Katriina Törönen, TukiHoVi
klo 14.25 – 14.35 Tauko
klo 14.35 Yksityisen terveydenhuollon luvat, Laura Nokela, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira
klo 15.05 Terveydenhuollon itsenäinen ammatinharjoittaminen - Sotealan yrittäjyys tänään ja huomenna, Katariina Muotio, Aluehallintovirasto
klo 15.35 – 16.00 Aikaa kysymyksille ja keskustelulle
Tilaisuus striimataan. Kahvia tarjolla 12.30 lähtien.
Tervetuloa verkostoitumaan!
|
|
|
|
Yrittäjä, haluatko maksutonta sparrausapua?
|
Oletko yrittäjä, jolla on toimiva mikro- tai pienyritys ja jolla on jo Y-tunnus? Oletko kohdannut liiketoiminnassasi ongelman tai haluat kehittää yrityksesi toimintaa nykyisestä? Yrityskummi voi olla tukenasi liiketoiminnallisten haasteidesi ratkaisemisessa.
Yrityskummit ovat kokeneista yritystoiminnan asiantuntijoista koostuva asiantuntijaverkosto, joka tarjoaa yrityksille maksutonta ja luottamuksellista asiantuntijaneuvontaa ja tukea yritystoiminnan eri tilanteisiin.
Jos yrityskummin tuki kiinnostaa sinua, lue lisää ja hae yrityskummia. (Yrityskummit - Hae yrityskummia)
Kotkan-Haminan seudulla ja Loviisassa yrityskummitoimintaa koordinoi Cursor Oy. Valtakunnallisesti yrityskummitoimintaa ohjaa Suomen Yrityskummit ry. (Yrityskummit – onnistumisen tukena)
|
|
|
|
Vielä ehtii varata tilat pikkujouluihin!
|
Juhlakausi on käynnissä ja nyt on viimeistään aika varata tilat ja tarjoilut yrityksesi pikkujouluihin. Oli yrityksesi pieni tai suuri, Kotkan keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Datariina tarjoaa erikokoisia kokous- ja juhlatiloja sekä tyylikkäät saunatilat pikkujouluille.
Datariinan saunatiloissa on kaksi saunaa: perinteinen sauna ja höyrysauna. Lauteille mahtuu kerralla noin 15 henkilöä, mutta useissa vuoroissa tilaa voi käyttää suurempikin ryhmä. Kokoustiloihin mahtuu tilasta riippuen 10–100 henkilöä.
Tarjoilut juhliin saa kätevästi samasta talosta: Ravintola Data toimittaa toiveidenne mukaiset pikkujoulutarjoilut kokous- tai saunatiloihin.
|
|
|
|
Syksyn koulutukset ja tapahtumat - varaa paikkasi nyt!
|
Tapahtumakalenterimme löytyvät koko loppuvuoden tilaisuudet. Etsitkö uutta tietoa ja ideoita oman tai henkilöstösi osaamisen kehittämiseksi? Tarvitsetko uusia verkostoja ja kontakteja? Järjestämme vuosittain kymmeniä koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksia lyhyistä yritysinfoista aina messumatkoihin asti. Samasta osoitteesta löytyvät myös linkit Cursorin matkailupalveluiden ja Suomen Uusyrityskeskuksen koulutuksiin.
Cursorin tarjoamat koulutukset ovat pääosin webinaareja ja niissä mennään suoraan asiaan. Teemat kerätään asiakkaidemme toiveista ja tarpeista. Jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua, ovat koulutukset maksuttomia ja ilmoittautumalla saat mahdollisuuksien mukaan tallenteen, jonka voit katsoa sinulle sopivana ajankohtana. Opiskelijat ovat myös tervetulleita yritysinfoihin. Tutustu tarjontaamme tapahtumakalenterista, päivitämme sitä jatkuvasti!
Lisätietoja ja vinkit tulevien tilaisuuksien aiheista:
Heli Tiitinen heli.tiitinen@cursor.fi Puh. 040 190 2542
|
|
|
|
Kohti unelmien yrittäjyyttä
|
Ota rohkeasti yhteyttä yritysasiantuntijoihimme, niin lähdetään yhdessä reitille kohti unelmien yrittäjyyttä.
|
|
|
Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Keskus +358 40 190 2500
info@cursor.fi
|
Yritysneuvonta
Puh. +358 40 190 2555
yritysneuvonta@cursor.fi
|
|
|