Cursor Uutiset elokuu 2021

Hyvät yhteistyökumppanit

Aivan uskomattoman hieno kesä alkaa olla takana ja syksy koputtaa ovelle. Ja ainakin elinkeinoelämän kehittämisen näkövinkkelistä syksy koputtaa ovelle ihan positiivisissa merkeissä.

Tilastot osoittavat, että muuttoliike Kotkan-Haminan seudulla on muuttunut positiiviseksi. Mielestäni merkittävä trendimuutos. Vaikka asukasmäärä vielä hiukan laskee, niin se laskee merkittävästi vähemmän kuin vielä pari vuotta sitten. Sama kehitys näkyy Loviisassa.
Matkailun osalta on hiukan liian aikaista sanoa, miten kesä kokonaisuutena sujui. Mutta kesäkuun tilastoiduissa määrissä olemme ylittäneet viimevuotisen tason. Korona on luonnollisesti vaikuttanut kielteisesti kansainväliseen matkailuun ja vastaavasti positiivisesti kotimaan matkailuun. Strömforsin ruukki on Loviisan kaupungin painopiste ja se on ilahduttavasti pärjännyt hyvin myös kansallisessa kampanjassa ja vertailussa.

Cursorin edustama alue kiinnostaa selvästi investointialueena ja mm. Kotkaan ja Haminaan suunnitellut akkumateriaalitehtaiden kehittäminen jatkuu suunnitelmien mukaan. Ilolla olemme saaneet lukea, että myös Vaasassa tapahtuu akkurintamalla. Tämä ei vaikuta suunnitelmiin meillä, vaan osoittaa että Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa, ja tämä luonnollisesti tukee myös meitä. Mikäli Suomi ei pärjää, emme pärjää mekään.

On paljon työtä tehtävänä, mutta kokonaiskuva on mielestäni rohkaiseva ja se antaa uskoa tulevaisuuteen.

Oikein hyvää loppukesää ja alkusyksyä toivoen,
David Lindström
Toimitusjohtaja
Cursor Oy

Tech Runway konferenssi ja expo jälleen Pyhtäällä

Tulevaisuuden ilmailun konferenssi ja expo kokoaa jälleen ilmaliikenteen ammattilaiset alan ykkösuutisten ääreen 26.8.2021 Pyhtäälle.

Tapahtuma kerää vuosittain koko toimialan avaintoimijat yhteen, yrityksistä viranomaisiin ja oppilaitoksista julkisen sektorin päättäjiin. Konferenssi toteutetaan Pyhtäällä torstaina 26.8.2021 klo 11-18 tapahtumakeskus Aeronautica Arenalla, ja päivän päätteeksi ohjatut lentodemot viereisellä Helsinki-East Aerodromella.

Tämän syksyn tapahtumassa nähdään mm. Pipistrel, maailman ensimmäinen ja ainoa tyyppihyväksytty sähkölentokone, ensimmäistä kertaa Suomessa! Lento-ohjelmassa on myös drone-esityksiä mm. Hepta, Avartek, Vitomittaus ja SIO:n bisnesjetti Embraer Phenom. Lavaohjelmassa kuullaan lyhyitä puheenvuoroja ajankohtaista teemoista ja hyviä esimerkkejä yritysten onnistuneesta kehitystyöstä. Lisäksi ohjelmassa on fasilitoitu Next in Flight - foorumi. Mukana tapahtumassa ovat mm. Rolls-Royce, Volansi, Aii Airspace, Dronamics ja EHang.

Messuosastoilla esillä on joukko teknologiayrityksiä ja -toimijoita, kuten esimerkiksi VTT, Puolustus- ja ilmailuteollisuus Ry ja XAMK:in Oasis Lounge.

TechRunway-tapahtuma on osa Uudenmaan liiton EAKR-ohjelmasta rahoittamaa hanketta ”Kasvua ja kehitystä tulevaisuuden ilmailuteknologioista”.

Lisätietoa nettisivuilta: www.techrunway.info ja Facebook tapahtumasivulta

Yrityksiä perustettiin Kotkan-Haminan seudulle viime vuotta vilkkaammin, Loviisa pysyi samalla tasolla

Uusien yritysten perustaminen on jatkunut jälleen edellisvuotta vilkkaampaa Kotkan-Haminan seudulla. Kotkassa perustajia oli viimevuoden vastaavaa ajankohtaa reilusti enemmän samoin Haminassa. Pyhtää on tasan samassa luvussa kuin viimevuonna samaan aikaan, mutta Virolahdella ja Miehikkälässä on ollut hiljaisempaa. Seutukunnalle perustettiin yhteensä 217 uutta yritystä (188 vuonna 2020). (Hamina 51, Kotka 140, Miehikkälä 3, Pyhtää 17, Virolahti 6). Yrityksiä perustettiin eniten palvelualoille mm. ammatillisten, tieteellisteen ja teknisten alojen palveluihin, hallintoa ja liiketoimintaa tukeviin palveluihin sekä rakennusalalle. Hyvin edustettuna on myös taiteet, viihde ja virkistys sekä tukku- ja vähittäiskauppa ja korjaamopalvelut.

Konkurssien määrä kasvoi hieman Kotkan-Haminan seudulla, ollen silti pienempi kuin 2019 vastaavana ajankohtana. Konkurssiin on alkuvuoden aikana asetettu 12 yritystä, joiden työvaikutukset kohdistuivat 32 henkeen. Konkurssien määrä oli Etelä-Kymenlaaksossa hieman suurempi kuin Pohjois-Kymenlaaksossa.

Kokonaisuudessaan yritysten määrä seudulla kasvoi. Toiminnan lopetti yhteensä 119 yritystä. Näistä osa (25 kpl) on PRH:n poistoja. Mikäli poistoja ei huomioida, on perustettuja yritysten nettokasvu 123 yritystä. Lopettaneista yrityksistä 21 % oli toiminut 11-20 vuotta. 16 % lakanneista yrityksistä oli ehtinyt toimimaan alle 3 vuotta. Alkuvuonna lakanneiden yritysten keski-ikä oli 16 vuotta.

Loviisassa perustaneiden määrä oli tasan sama 49 yritystä kuin aiempana vuonna. Lakanneita oli reilusti vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä selittyy kaupparekisteripoistojen pienemmällä määrällä alkuvuoden osalta.

Luvut perustuvat kehittämisyhtiö Cursor Oy:n keräämiin tietoihin.

Kustannustuen 4. hakukierros alkaa 17.8.2021

Yritykset voivat jälleen hakea kustannustukea koronapandemiasta aiheutuviin joustamattomiin kustannuksiin. 17.8. alkava kustannustuen neljäs hakukierros on käynnissä 30.9. klo 16:15 saakka.

Kustannustukea voidaan myöntää yrityksille
- joilla on Y-tunnus,
- joiden tukikaudella 1.3.2021-31.5.2021 hyväksyttävät kustannukset ovat vähintään 2000 euroa ja
- joiden liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden.

Kustannustuen määrään vaikuttavat tukikaudelle kohdistuneet joustamattomat kulut, joita yritys ei ole voinut sopeuttaa toiminnan supistumista vastaavasti. Joustamattomia kuluja ovat esimerkiksi tilavuokrat, sähkö ja vesi, kirjanpito, välttämättömien vakuutusten maksut, ja puhelinliittymät ja tietoliikenne.

Kustannustuen määrä on vähintään 2000 euroa ja se voidaan myöntää, vaikka tukisumma jäisi laskennallisesti alle 2000 euron. Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Hakemusta ei tarvitse täyttää yhdellä kerralla, vaan sen voi tallentaa luonnokseksi ja jatkaa täyttämistä myöhemmin.

Kotkan-Haminan seudulla ja Loviisassa toimivat yritykset saavat maksutonta apua kustannustukihakemuksen tekemiseen Cursorin yritysasiantuntijoilta. Yrittäjät voivat olla yhteydessä Cursorin yritysasiantuntijoihin ja sopia tapaamisen joko etänä tai kasvotusten. Yhteys- ja ajanvaraustiedot löytyvät cursor.fi nettisivuilta.
Linkki Valtionkonttorin asiointipalveluun

Matkailupalveluilla vilkas kesäsesonki

Katso uusi matkailun promovideo!

Cursorin matkailutiimissä on työstetty alkuvuoden aikana uusi video matkailun edistämistä varten. Tarkoituksena on esittää tiiviissä muodossa matkailijoille alueemme ykkösvierailukohteita, ja tuoda helposti lähestyttävää, ajanmukaista markkinointimateriaalia kaikkien alueen sidosryhmien käyttöön. Katso video tästä: https://youtu.be/B9knk-hR_ds

Matkailun uudet palvelut

Matkailun uudet palvelut ovat keränneet kiitosta sekä matkailijoilta että paikallisilta yrittäjiltä. Uudet vinkkauspisteet ovat tuoneet matkailuneuvonnan sinne missä matkailijat liikkuvat ja digitaalinen kauppapaikkamme matkailutuotteet helposti jokaisen ulottuville. Matkailun ammattilaistyön parissa työskentelevä Sanna Nikki kertoo, että molemmat palvelut ovat lähteneet hyvin käyntiin ja kiitosta on saatu kentältä sekä palveluiden saavutettavuudesta että uudistushenkisyydestä.

Matkailukohteiden markkinointi

Mediatyömme ansiosta alueellamme on vieraillut kesän aikana lukuisia median edustajia ja sosiaalisen median vaikuttajia, ja näkyvyyttä on näin saatu runsaasti. Digi- ja sisältömarkkinoinnin toimenpiteet ovat tuoneet matkailun verkkosivuille visitkotkahamina.fi keskimäärin yli 1 000 matkailukohteista kiinnostunutta kävijää päivittäin, ja uusi tapahtumakalenterimme kiinnosti kesä-heinäkuussa yli 15 000 kävijää. Keväällä painettu seutuesite karttoineen on ollut niin ikään suosittu matkailijoiden keskuudessa ja menekki on ollut vilkasta. Esite on ympärivuotinen ja sitä on saatavilla noutopisteistä Kotkasta, Loviisasta ja Haminasta.

Kesän matkailutilastot näyttävät kesäkuun osalta jo lupaavilta. Kerromme seuraavassa uutiskirjeessä tarkemmin kesän matkailijamääristä, kun heinäkuunkin tilastot pian valmistuvat.

visitkotkahamina.fi

Matti Karhu Senior Advisoriksi Invest in tiimiin

Kuka olet ja kerro jotain itsestäsi?
Olen 47-vuotias syntyjään kotkalainen, mutta nyt asun perheeni kanssa Haminassa. Perheeseeni kuuluu vaimo Outi, lapset Aava ja Sumu sekä mäyrispoika Sula.
Olen monipuolisen ja pitkän työhistorian kokenut ammattilainen. Olen johtanut menestyksekkäästi isoja ja pieniä organisaatioita ja liiketoimintoja pääasiassa energia ja metsä/paperiteollisuuden parissa. Viimeiset viisi vuotta rakensimme digitaalisia ratkaisuja ja palveluja liittyen työturvallisuuteen, sekä tuotannon tehokkuuteen ja optimointiin, niin kotimaahan kuin globaaleihin tarpeisiin. Kaikki uuden kehittäminen ja johtaminen, ideointi ja erilaiset päivät, sekä mukavat kollegat saavat minut innostumaan työtehtävistä!
Mitä teet Cursorilla?
Liityn osaksi Invest in tiimiä ja pyrin omalla panoksellani edesauttamaan erilaisia kansainvälisiä kuin kotimaisiakin yrityksiä sijoittumaan Kotkan-Haminan ja Loviisan alueelle, sekä auttaa jo täällä olevia yrityksiä kaikin mahdollisin tavoin menestymään ja pysymään alueellamme. 

Mitä ei löydy cv:stäsi?
En vielä tiedä, sillä Cursor työkokemus on taas uusi lehti elämässäni ja cv:ssä. Puuttuu sieltä ainakin tällä hetkellä suuri ihastukseni erilaisiin vanhoihin öljylamppuihin. 

Mikä on seudullamme hyvää ja mitä kehittäisit?
Täällä on muun muassa laajalti erilaista teollisuutta, sekä paljon monimuotoista energian tuotantoa monella eri energian lähteellä. Alueellamme on maan parhaat kulkuyhteydet, satamat, rautatiet, maantiet ja unohtamatta myös lentokenttää, jolle povaan paljon potentiaalia alati muuttuvassa yhteiskunnassa ja maailmassa. Haluaisin kehittää aluettamme houkuttelevammaksi sijoittua, sillä potentiaalia täällä on valtavasti. Täällä on paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja palveluntuottajia. Mielestäni myös ihmiset täällä ovat aivan mahtavia ja vastaanottavaisia. Toivoisin nykyisiltä ja tänne suuntaavilta yrityksiltä paljon erilaisia investointeja, jotta saadaan näkyvyyttä ja pidettyä ihmiset työn ääressä. Kehittäisin ihmisten vapaa-ajanviettoa valtavan saaristopotentiaalimme suhteen monimuotoisemmaksi, kaikkine erilaisine matkailupalveluineen. 

Valtakunnallisia yrittäjyysinfoja verkossa 

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua maksuttomiin yrittäjyysinfoihin, asuitpa sitten missä päin maailmaa tahansa!

Infot järjestetään Teamsin välityksellä ja tarjolla on useita vaihtoehtoisia ajankohtia. Infoja ei tallenneta, mutta niiden sisältämät tietolähteet lähetetään infoihin osallistuneille jälkikäteen sähköpostitse. Voit ilmoittautua infoon kyseistä päivämäärää klikkaamalla. Ilmoittautuminen sulkeutuu 30 minuuttia ennen tapahtuman alkua. Voit osallistua vain yhteen tai vaikka kaikkiin kolmeen infoon oman kiinnostuksesi mukaan. Suositeltavaa kuitenkin on, että aloitat alusta eli ideasta. Liikeideasta suunnitelmaksi -infosta saat nimittäin enemmän irti, kun olet ensin osallistunut Ideasta liikeideaksi -infoon.
Lue lisää ja ilmoittaudu

Kohti unelmien yrittäjyyttä

Ota rohkeasti yhteyttä yritysasiantuntijoihimme, niin 
lähdetään yhdessä reitille kohti unelmien yrittäjyyttä.
Varaa aika

Seuraa, tykkää, jaa

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Keskus +358 40 190 2500
info@cursor.fi
Yritysneuvonta
Puh. +358 40 190 2555
yritysneuvonta@cursor.fi