Cursor Uutiset tammikuu 2022

Hyvää uutta vuotta 2022

"Haluan tämän videotervehdyksen myötä kiittää teitä kaikkia vuodesta 2021 ja toivottaa menestystä uudelle vuodelle 2022. Aistin, että yleinen ilmapiiri on muuttunut positiivisempaan suuntaan. Sydäntäni lämmittää yhteistyö entistä laajemmalla maantieteellisellä alueella. Kaiken kaikkiaan olemme oikealla polulla ja tästä on hyvä jatkaa kohti niitä hetkiä mitä vuosi meille tuo tullessaan. Ei muuta kun oikein onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2022. Kiitos paljon!" 
-David Lindström, toimitusjohtaja, Cursor Oy
Katso videotervehdys tästä

Akkualalla tehdään nyt isoja harppauksia

Kehittyvä akkuteknologia on 2000-luvulla jo mullistanut älylaitteiden käytön. Vastaava mullistus on käynnissä autoilun saralla. Norjassa on jo linjattu, että uusia polttomoottoriautoja ei enää saa myydä maassa vuoden 2025 jälkeen. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa vastaava raja on vedetty vuoteen 2030.

- Sähköautojen invaasio on väistämätön. Se tarkoittaa sitä, että akkuala kasvaa huikeaa vauhtia. Tämä tulee näkymään seudulla voimakkaasti tulevina vuosina isoina rakennusprojekteina, tiivistää Harri Eela (vas) Cursorilta.

Kuva: Jukka Koskinen
Lue koko artikkeli tästä linkistä

Ilmoittautuminen

Yrittäjä, huomasitko? Kustannustuki 5 haku on auki

Kustannustuen viides hakukierros on meneillään ja jatkuu aina helmikuulle. Hakuaika on 21.12.2021–18.2.2022.
Viidennen hakukierroksen tuki korvaa kuluja yrityksille, jotka ovat kärsineet julkisoikeudellisista, koronapandemian torjuntaan liittyvistä rajoituksista. Tuki kohdistuu kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.6.–30.9.2021.
Ole yhteydessä yritysasiantuntijoihimme - He auttavat tukiasioissa!
Lue lisää

Vetovoimaa matkailupalveluihin – ruotsalaisten matkailijoiden houkuttelu seudullemme

Cursorin matkailun edistämisen yksikkö, Visit Kotka-Hamina, järjestää sarjan tuotteistuskoulutuksia tammi-helmikuun aikana seudun matkailupalveluja tuottaville yrityksille.

Koulutuksen ensimmäinen osa järjestetään tiistaina 25.1. klo 10.00 – 12.00
Kouluttajina toimivat Johanna Molin ja Juha Sorjonen, Avidly Oyj.

Edellä mainitun ensimmäisen aiheen esittelyn ja palvelu- ja tuotteistusideoinnin jälkeen seuraa helmikuun aikana kaksi erillistä kahden tunnin koulutusta. Tarvittaessa sen jälkeen jatketaan tuotteiden rakennusta yritys- tai yritysryhmäkohtaisesti. Koulutuksen alussa käsitellään mm. seuraavia aiheita: millainen on hyvän matkailutuotteen/-palvelun anatomia, mitkä ovat palvelujen laatu- ja kansainvälistymiskriteerit, miltä lähtökohdilta tarkastella omien palvelujen myyntivahvuuksia, jne. Koulutuksen kärki on kuitenkin konkreettisesti uusien palvelutuotteiden synnyttäminen ja olemassa olevien kehittäminen kansainvälistä matkailijakohderyhmää ajatellen.

Tavoitteena on, että maaliskuun alkuun mennessä on syntynyt ruotsalaisille, ja toki muillekin kansainvälisille sekä kotimaisille matkailijoille suunnattuja verkkovarattavia palveluja. Visit Kotka-Hamina/Cursor tulee tukemaan tuotteistusprosessissa verkkosivujen luomista, kieliversioiden tarpeita sekä myytävien tuotteiden vientiä soveltuville online alustoille.

Kutsu koulutukseen lähetetään suoraan seudun matkailuyrityksille sekä kuntien matkailun yhteyshenkilöille.
Lisätietoja hankkeesta
Kevään 2022 koulutuskalenteri on julkaistu nyt - Lue lisää tästä

Kohti unelmien yrittäjyyttä

Ota rohkeasti yhteyttä yritysasiantuntijoihimme, niin 
lähdetään yhdessä reitille kohti unelmien yrittäjyyttä.
Varaa aika

Seuraa, tykkää, jaa

Cursor Oy
Kyminlinnantie 6, 48600 KOTKA
Keskus +358 40 190 2500
info@cursor.fi
Yritysneuvonta
Puh. +358 40 190 2555
yritysneuvonta@cursor.fi